Prologi

Tämän blogin on tarkoitus kertoa tavallisen suomalaisen kuntoilijan valmistatumisesta Nordenskiöldloppet-nimiseen pitkään massahiihtoon keväällä 2026, ja se lienee pisin kategoriassaan maailmassa (220km). Pidempiä pyllistyksiä löytyy, mutta eivät välttämättä mene "massahiihto"-kategorian alle (esim. Utin ja Pajulahden ympäristöissä järjestettävä Kaukopartiohiihto tarjoili ainakin jossain vaiheessa mahdollisuuden suorittaa 300km matka).

Homma sai omalta osaltani alkunsa Kuusamon Downhillswim 2025-tapahtumasta, jota olimme tekemässä inttikavereideni Samin, Janin ja Pertun kanssa. Jälkipelien tiiimellyksessä - ehkä muutaman maljakon siivittämänä - alkoi Jani houkutella mukaan tähän kilipäiseen touhuun, hän oli jo ilmoittautunut ja uudet suksetkin hommannut aikomuksenaan mennä tasatyönnöllä koko homma läpi. Jani oli jo osallistunut vuoden 2022 versioon (josta on muuten 3-osainen tv-sarjakin olemassa ja edelleen nähtävillä SVT:n verkkosivuilla. Yleareenasta se on jo poistunut), joten hänelle tämä oli "business as usual", kun taas minut idea sai nikottelemaan kovinkin.

Janiin olen törmännyt ensimmäisen kerran armeijassa, Tai oikeastaan törmäsin hänen nyrkkiinsä, nimittäin ensimmäinen muistikuvani hänestä on että olimme pareja jossain lähitaistelukoulutuksen ottelusessiossa. Mulla kävi huono arpaonni, sillä Janilla on kamppailulajitausta, kun omat kokemukset "vääntämisestä" olivat lähinnä koripallokentiltä - eikä siellä (yleensä) lyödä ketään naamaan. Yleensä. No kuitenkin, en nyt muista mikä kyseisen session aiheena oli, mutta ennenkuin kongi kumahti, sanoin Janille että jos voit ottaa iisisti kun ei mulla oo mitään kamppailukokemusta. Kongi kumahti ja kahta nanosekuntia myöhemmin huomasin istuvani lattialla, suoran osuman käkättimeeni saaneena. Vettä tuli silmistä, verta nenästä ja muutenkin oli äiteetä ikävä.

Polkumme ovat armeijan jälkeen sittemmin aina silloin tällöin kohdanneet ja olin mm. Laskuvarjojääkärikillan kiipeilykurssilla Kebnekaisella hänen vetämässään ryhmässä, ja kiipesimme tietysti kaikki jännittävimmät reitit - eli pelkkää nautintoa tällaiselle jyrkänpaikankammoiselle.

Perttu - joka on toiminut Janin kiipeilyparina - yritti valistaa mua illan aikana opettelemaan sanomaan Janille riittävän jämäkästi: "Ei. En lähde. Ei. En ole mukana". Toteutin näitä ilmeisen huonolla menestyksellä, koska viikon päästä huomasin ilmoittavani Janille: "okei, olen mukana". 

En oikein itsekään tiedä mikä kelkan käänsi, sillä tuleva reilu vuorokauden mittainen piina ei erityisesti kiinnostele, enkä ole niitä miehiä, jotka "etsivät rajojaan" tai "voittavat/haastavat itsensä". Mua noi konseptit ei puhuttele, vaikka kaikenlaista on tullut tehtyä. Enemmän kiinnostaa tehdä "kunnon seikkailu". Mutta ehkä tässä kiinnostaa se, miten pitkälle pystyy pääsemään "pää tyhjänä" tai muuten vain ajattelematta maaliinpääsyä. Ei varmasti onnistu koko matkaa. Lisäksi tällä kisalla on historiallinen tausta joka kytkeytyy Grönlantiin, ilman tätä taustaa ja Grönlanti-taikasanaa tuskin olisin lähdössä. Olen saanu käydä kaksi kertaa Grönlannin jäätiköllä ja se on heitämällä maagisin paikka missä olen ollut.Kaiken muun hyvän lisäksi on aivan pakko yrittää kaikin keinoin parantaa omaa hiihtotekniikkaa, mikä on oma ihan mielenkiintoinen projektinsa.

Omat odotukset tapahtumalla ovat, että siitä tulee pitkä, todennäköisesti tuskallinen ja monella tavalla ainutkertainen kokemus. Maaliinpääsy on mahdollista mutta kaiken pitkää mennä putkeen. Toisaalta oletan että esim. pitkät polkujuoksutapahtumat (kuten Nuts:n erilaiset variaatiot) ovat paljon vaativampia - hiihto on armollisempaa kropalle kuin juokseminen - ja niitäkin on tehty paljon. 

Vasemmalta Sami, Perttu, Jani, Vesa Downhillswim 2025 maalissa